Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Blogi » Antennivahvistin lisää Dronen kantamaa

Antennivahvistin lisää Dronen kantamaa

  • tehnyt
Drone antennivahvistimella avaa aivan uusia ulottuvuuksia ympäristöön.

Antennivahvistin on nimensä mukaisesti laite, joka vahvistaa antennisignaalia. Sen käyttö tulee tarpeeseen silloin, kun antennista saatava teho on riittämätön ja sitä halutaan vahvistaa. Näin on, mikäli signaali, joka antennista saadaan, on alle 45 dBμV. Vahvistinta käytetään perinteisesti televisiosignaalin vahvistamiseen, mutta sitä voidaan käyttää myös, kun ohjataan Dronea. Hyvä ja oikein käytetty vahvistin voi jopa nelinkertaistaa Dronen kantaman.

Antennivahvistin takaa vakauden ja keston

Antennivahvistimia on moneen tarpeeseen ja tilanteeseen myös Dronejen maailmassa. Ammattilaiskäyttöön suunnitellut ovat tehokkaimpia, mutta harrastemalleissakin löytyy runsaasti laadukasta tarjontaa monessa hintaluokassa. Vahvistin paitsi pidentää kantamaa, myös varmistaa, että Dronen ohjaus ja sen suorittama kuvaus onnistuvat moitteetta haastavissakin olosuhteissa. Vahvistimen ansiosta kuvaus on vakaata ja sujuu ilman katkoja.

Valitessasi antennivahvistinta, kannattaa valita malli, jonka käyttö on sallittu EU-alueella ilman erillistä lupaa, niin vältyt byrokratialta. Ammattitaitoinen henkilökunta osaa parhaan mahdollisen vahvistimen valinnassa ja vastata kysymyksiin. Multicoptercenter omaa pitkän kokemuksen niin hupi- kuin hyötytarkoitukseenkin suunnatuista Droneista. Mikäli taas asennus askarruttaa, siihenkin on ammattilaisilta tarjolla sekä neuvoja että käytännöllistä asennuspalvelua.

Muista lennättää turvallisesti

Kun lennätät Dronea, kunnioita toisten ihmisten yksityisyyttä. Vältä lentämästä toisten ihmisten kotien tai vaikkapa yksityistilaisuuksien yläpuolella liian lähellä tai muuten häiritsevästi. Julkisilla paikoilla kuvaamisen ei tarvita lupaa, mutta muuten sellainen kannattaa aina kysyä. Julkisia paikkoja ovat esimerkiksi kadut ja torit kaupungeissa ja luonnonpaikat, kuten metsät ja rannat maaseudulla.

Avainsanat:
Tämä sivusto käyttää evästeitä taatakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen