Kadonneen etsintä on käynnistettävä aina tehokkaasti ja se on organisoitava hyvin. Erityisesti, jos kadonnut on lapsi tai vanhus. Myös jos voidaan olettaa henkilön olevan loukkaantunut tai muutoin vaarassa, kannattaa toimia ripeästi. Nykypäivänä drone on loistava apu etsinnöissä ja sen avulla saadaan nopeasti hyvä kuva ympäristöstä. Se liikkuu nopeammin kuin ihminen jalan ja se pystyy kattamaan etsintäalueita pikaisesti.
Kadonneen etsintä hoituu toisinaan vapaaehtoisin voimin
Vapepa eli vapaaehtoisten pelastuspalvelu tulee apuun, jos viranomaiset tarvitsevat apua kadonneen etsinnässä. He ovat koulutettuja vapaaehtoisia, jolla jokaisella on oma tehtävänsä ja vastuualueensa. Kaikki tietävät siis mitä tehdä, kun saavutaan alueelle, josta etsintää lähdetään koordinoimaan. Joukkoon kuuluu myös dronen lennättäjiä ja heidän avustajiaan. Toiminta on hyvin tehokasta, sillä aikaa ei ole hukattavaksi näissä tilanteissa.
Drone-lennätys voi siis parhaassa tapauksessa pelastaa myös jonkun hengen. Muistisairas saattaa lähteä omille teilleen ja se voi varsinkin pakkasella olla hyvin vaarallista. Dronen avulla voidaan kadonnut tavoittaa hyvinkin nopeasti ja saada noudettua pikaisesti takaisin turvaan. Vapaaehtoiset toimivat yhdessä viranomaisten kanssa ja ovat heidän tukenaan. Viranomaiset johtavat etsintöjä.
Vapaaehtoisia tarvitaan aina lisää
Koskaan ei ole huono ajatus tehdä vapaaehtoistyötä varsinkin, kun sillä on selkeästi merkitystä. Palkitsevinta vapaaehtoisuus on silloin, kun pääsee konkreettisesti auttamaan toisia. Jos siis harrastuksena sattuu olemaan dronen lennättäminen, ehkä voisi harkita, että hakeutuisi mukaan oman paikkakunnan Vapepa toimintaan. Vähintään saa hyvän mielen ja kivaa yhteistä tekemistä koulutusten sekä harjoitusten parissa.